Legendaarinen suomalaisen kevyen musiikin hittinikkari ja laulaja Kake Randelin on tehnyt jo yli 50 vuoden uran musiikin parissa. Nyt Kake Randelin lähtee uransa ensimmäiselle konserttisalikiertueelle. Kiertue starttaa keväällä Hyvinkäältä ja kestää lähes kolmen viikon ajan.
Esityksiä on lähes joka ilta. Kake Randelinin Kaikki Hitit -konserttikiertue päättyy Mikkelin Mikaeliin 19. maaliskuuta. Muut esiintymispaikat ovat Huittinen, Hämeenlinna, Turku, Ylivieska, Kajaani, Kuusamo, Kiuruvesi, Jyväskylä, Helsinki, Tampere, Lahti ja Lappeenranta. Konserttien liput ovat jo myynnissä lippukaupoissa.
– Nimensä mukaisesti kiertueella kuullaan Kaikki Hitit. Olen lähdössä kohti konserttisaleja suurella innolla, Randelin kertoo.
Randelin on tähän mennessä julkaissut yli 20 albumia, joihin sisältyvät muun muassa hitit Nasta pimu, Tarja, Avaa hakas, Jannu huoleton, Tilipäivä koittaa ja Kielletyt tunteet.