Kylie Jenner avasi paitansa ja poseerasi kameralle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Halloween-sesonki on selkeästi Kardashianien mieleen. Realitysarjoista tutun rikkaan perheen jäsenillä on tapana viettää syksyistä juhlaa näyttävissä ja toisinaan rohkeissakin asusteissa. Kylie pukeutui tänä vuonna peräti kahdeksi legendaariseksi kauhuhahmoksi.

Nyt halloweenit on kuitenkin juhlittu ja uhkea julkkiskaunotar esittelee poveaan tällä kertaa kameran edessä avaamalla paitansa ja nostamalla povensa kuvissa selvään pääosaan. Siinä ei toki ole Jennerin osalta mitään varsinaisesti uutta, sillä hän on tottunut tarjoilemaan seuraajilleen rohkeita poseerauksia. Katso kuva tästä.

Kylie nähtiin edustamassa myös rohkeampaa halloween-tyyliä. Hän kanavoi asullaan Cassandra Petersonin esittämää Elvira-hahmoa, joka juonsi 1980-luvulla kauhuelokuviin erikoistunutta ohjelmaa ja tähditti myöhemmin myös omaa elokuvaansa. Esikuvan tavoin Kylien asu ei liikoja peitellyt.