Ilonpilaaja on ryöstänyt jouluasetelmassa olleen Jeesus-patsaan Yhdysvaltojen Ohiossa. Uskonnollisen esineen tilalle oli tullut halloweenkoriste. Koriste näytti hautakiveltä ja siinä luki R.I.P.
Yhdysvaltojen Etelä-Euclidissa, eli Clevelandin esikaupunkialueella asuva John Carlo teki ilmoituksen poliisille, että hänen etupihallaan olleesta jouluasetelmasta oli varastettu Jeesus. Seimessä nukkuneen lapsen lisäksi varkaan matkaan oli lähtenyt tallin eläimiä, kuten lehmä, aasi ja karitsa. Poliisi meni paikalle tutkimaan asiaa.
The Smoking Gunin mukaan Carlo kertoi poliisille löytäneensä asetelmasta hautakiven samasta kohtaa, jossa varastetut patsaat olivat olleet. Perinteisessä jouluasetelmassa on yleensä seimen ja Jeesus-lapsen sekä tallin eläinten lisäksi myös Joosef ja Maria. Ne eivät ilmeisesti kelvanneet varkaalle tai puuttuivat kyseisestä asetelmasta.