Poliisin partio sai torstaina 2. maaliskuuta yöllä noin kello 02.30 hätäkeskuksen kautta tehtävän Mäntsälään. Siellä oli ilmoittajan mukaan kaksi henkilöä nostanut henkilöautoa ylös tunkilla katalysaattorin anastustarkoituksessa.
– Epäilty anastus oli tuolloin keskeytynyt sivullisen puututtua asiaan. Reilua tuntia myöhemmin sama sivullinen henkilö teki uuden ilmoituksen hätäkeskukseen, että sama epäilty kaksikko oli palannut autolle ja jatkanut tekoaan, kertoo rikosylikomisario Anssi Murto.
Partion saavuttua kohteeseen, epäilty kaksikko oli ehtinyt jo poistua paikalta, mutta heidät tavoitettiin lähistöltä käynnissä olleesta autosta.
– Molemmat otettiin kiinni epäiltynä varkauden yritykseen. Kuljettajan paikalla istunutta henkilöä epäillään myös rattijuopumuksesta. Hän puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Lisäksi hänen hallustaan löytyi pieni määrä epäiltyä huumausainetta, Murto jatkaa.