Yhdysvaltalainen laulaja Tina Turner menehtyi toukokuun lopulla 83-vuotiaana. Rock n’ rollin kuningattaren musiikki nousi entistäkin suurempaan suosioon hänen poismenonsa jälkeen. Turnerin kappaleita kuunneltiin runsaasti muun muassa suoratoistopalvelujen välityksellä.
Turnerin kappaleet keräsivät pelkästään Yhdysvalloissa 40,1 miljoonaa striimausta 24.-30. toukokuuta. Määrä nousi peräti 1 367 prosentin verran verrattuna 17.-23. toukokuuta väliseen aikaan. Eniten kuunneltiin Billboard-julkaisun mukaan Turnerin soolomateriaalia.
Eniten musiikin suoratoistopalveluissa kuunneltiin What’s Love Got To Do With It -kappaletta. Vuonna 1984 julkaistun jättihitin suosio kohosi 686 prosenttia edellisiin seitemään päivään verrattuna. Toiseksi eniten Turnerilta kuunneltiin vuonna 1989 ilmestynyttä kappaletta The Best.
Pitkän ja upean uran musiikin parissa tehnyt Tina Turner menehtyi kotonaan Sveitsissä 24. toukokuuta. Luonnollisiin syihin kuolleen tähden hautajaisia vietetään perhepiirissä, eli niihin osallistuvat vain hänen läheiset ja ystävänsä.