Ennätyskalalautakunta on hyväksynyt neljä uutta Suomen ennätystä. Viime toukokuussa Luonnonvarakeskuksen ja Ahvenanmaan maakunnan hallituksen tutkimushankkeessa saatiin verkolla 141 senttimetriä pitkä ja 29,55 kilogrammaa painava turska. Kala oli itse asiassa vieläkin painavampi, sillä se punnittiin vasta perattuna.
Turska oli 1980-luvulla tavallinen saaliskala rannikollamme. Nykyään niitä saadaan rannikoltamme saaliiksi harvakseltaan, mutta Ahvenanmaan vesillä se on hieman yleisempi. Ennätyskalalautakunta on pitänyt uutta 2000-luvun ennätyskalojen listaa yli 20 vuotta. SE-listalla on 81 kalalajia ja kuusi rapulajia.
Ennätyskalan saatuaan on pidettävä pää kylmänä. Moni mahdollinen ennätys on kaatunut lautakunnassa puutteelliseen tai epämääräiseen ilmoitukseen. Tavallisin hylkäyksen syy on se, että punnituksessa ei ole toimittu ohjeiden mukaan. Paras tapa on viedä kala lähimpään ruokakauppaan ja käyttää punnitukseen kaupan palvelutiskin vaakaa. Punnituksen todistajiksi kannattaa pyytää kaupan henkilökuntaa. Kotoa mahdollisesti löytyvä vanha talousvaaka tai kalastajan kädessä heiluva digivaaka eivät kuulu hyväksyttyihin Suomen ennätyskalan punnitusvälineisiin.