Konservatiivisessa perheessä kasvanut Sonali Chandra on 36-vuotias neitsyt. Hän ei ole edes pussannut yli viittä miestä elämässään. Chandralle opetettiin, että seksi on pyhä asia aviomiehen ja vaimon välillä. Nyt ihmiset ovat ryhtyneet painostamaan häntä seksiin ja jopa oma perhe on sanonut hänelle: ”Tee se jo!”.
Yhdysvaltalaissyntyinen yritysjohtaja ja stand-up-koomikko on kuitenkin vankkumaton kannassaan ja sanoo antautuvansa vain miehelle, joka vie hänet vihille. Tämä tekee seurustelusta vaikeaa. Hän on seurustellut jopa pitkäaikaisesti, mutta miehet ovat lopulta hylänneet hänet. Hänellä on ollut kolme vakavaa suhdetta, joista kaikki on päättynyt.
– Hylkääminen särkee sydämeni ja saa minut ajattelemaan, että miehet haluavat minua ainoastaan seksin takia. Nyt epäilen, että jos joku kiinnostuu, niin haluaa hän ainoastaan viedä neitsyyteni, hän kertoo Daily Starille.