MTV-televisiokanavan Teen Mom -sarjasta kuuluisuuteen noussut Jenelle Evans on keskellä perheskandaalia. Nainen on menettänyt vanhimman lapsensa, Jacen, huoltajuuden vain kuukausia sen jälkeen, kun hän sai sen takaisin äidiltään Barbaralta. Jace kapinoi uutta perhettä vastaan ja karkaili kotoa.
Lopulta tilanne eskaloitui siten, että Jenelle Evansin aviomies David Eason joutuu syytetyn penkille liittyen 14-vuotiaan Jacen epäiltyyn pahoinpitelyyn. Jace otettiin jälleen huostaan, aivan kuten pienenä vauvana Jenelle Evansin ajauduttua vakavaan huumekoukkuun. Jenelle Evansin kerrottiin jättäneen aviomiehensä, mutta ilmeisesti ero on peruttu.
Sen sijaan Jenelle Evans yrittää tehdä tiliä skandaalin antaman mediahuomion avulla. Nainen on aktivoitunut maksullisella OnlyFans-sivustolla. The Sunin uuden artikkelin mukaan Jenellen paljastelu maksua vastaan on saanut hänen vanhimman poikansa Jacen tuntemaan itsensä nöyryytetyksi.
– Aluksi siellä oli vain alusvaatteita, mutta nyt sisältö paljastaa paljon enemmän. On järkyttävää, että Jenelle voi tehdä tämän lapsilleen, lähipiiristä päivitellään lehdistölle ja väitetään, että nainen haluaa rahantulolla pitää miehensä Davidin onnellisena.
– Tämä OnlyFans-juttu on suuri ongelma Jacelle hänen koulussaan. Hänen ystävänsä näkevät kaiken ja Jenelle itse jopa mainostaa tuottamaansa sisältöä sosiaalisessa mediassa. Jace ei pysty pakenemaan sitä.
Artikkelin mukaan myös Davidin vanhempi tytär edellisestä avioliitosta, 16-vuotias Maryssa, on järkyttynyt Jenellen uusimmasta rahantekoyrityksestä ja paljastelusta.
– Maryssa on jopa harkinnut koulun vaihtamista, mutta hän tietää, että OnlyFans-juttu seuraa häntä minne tahansa hän meneekin. Hän kuitenkin etsii epätoivoisesti keinoja muuttaa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, lähde kertoo.