Suomessakin taannoin suosiota saaneesta Ruotsin miljonääriäidit -realitysarjasta tutuksi tulleen realitypersoona Gunilla Perssonin tytär Erika Persson on ollut jo vuosien ajan arvostelun kohteena joidenkin mielestä liian rohkeiden kuviensa takia. Erika on saanut Gunilla-äidiltään siunauksen poseerauksilleen ja Ruotsissa hän on kohuttu julkkiskaunotar.
Nyt Erika poseeraa sosiaalisen median kuvissaan läpinäkyvissä sukkahousuissa suihkussa siten, että hänen pakaransa näkyvät selvästi sukkahousujen alta. Tietenkin tarkoituksella. Kuvatekstin mukaan kyseessä ovat aikaisemmat kuvat, mutta tarina ei kerro kuinka vanhat.
Erikan rohkeat somekuvat ovat saaneet viime aikoina myös kritiikkiä. Osa ihmisistä on myös puolustellut nuorta televisiotähteä, sillä hoikat naiset eivät heidän mukaansa ansaitse arvostelua osakseen siinä missä eivät lihavatkaan. Tärkeintähän on olla terve, olipa vartalo minkä mallinen tahansa. Erika on joka tapauksessa monille ikätovereilleen nykyisin roolimalli, jonka suosiota paheksunta vain kasvattaa.