Kylie Jenner on perustanut uuden khy-nimisen vaatemerkin. Khy-merkin ensimmäinen mallisto lanseerattiin 1. marraskuuta ja sen tuotteiden menekki oli ilmestymispäivänä hurjaa. Khyn myynti ylitti miljoonan dollarin rajapyykin jo ensimmäisen tunnin aikana.
Khy-merkiltä ensimmäisenä myyntiin tullut mallisto sisälsi pelkkää tekonahkaa olevia tuotteita. Vaatteissa oli niin takkeja, mekkoja, toppeja kuin housujakin. Seuraavaksi nainen yllätti kaikki tuomalla heti perään myyntiin toisen malliston, joka sisälsi muun muassa erimallisia ja -pituisia untuvatakkeja.
Nyt Kylie Jenner on paljastanut, että joulukuun 7. päivänä myyntiin on tulossa jo kolmas mallisto. Tällä kerralla tähti tuo myyntiin oloasuja, ohuita pitkä- ja lyhythihaisia paitoja. Väreinä tässä kokoelmassa toimivat musta, valkoinen sekä tomaatinpunainen.