Tämän vuoden huhtikuu oli Ilmatieteen laitoksen mukaan jopa poikkeuksellinen sään puolesta. Kuukausi alkoi etelässä lämpimänä. Kuun puolivälin jälkeen suuressa osassa maata koettiin kuitenkin ajankohtaan nähden poikkeuksellisen kylmä ajanjakso.
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan huhtikuun keskilämpötila oli 1-2 astetta tavanomaista viileämpi, maan pohjoisosassa paikoin jopa harvinaisen viileä. Keskilämpötila vaihteli etelärannikon noin +3 asteesta käsivarren Lapin noin -6 asteeseen. Kuukauden lopulla lämpötilat palasivat ajankohdalle tyypillisiin arvoihin.
Kuukauden ylin lämpötila oli 29. huhtikuuta Hyvinkäällä ja Mikkelissä mitattu 20,8 astetta. Kuukauden alin lämpötila, -34,3 astetta, mitattiin 3. huhtikuuta Savukoskella. Aurinko paistoi huhtikuussa paikoin harvinaisen vähän, etelässä jopa poikkeuksellisen vähän.
Myös sademäärät olivat Ilmatieteen laitoksen tiedotteen mukaan maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa poikkeuksellisen suuria. Heti kuun alussa alkoi myös ukkoskausi, kun maan etelä- ja keskiosassa sekä Kainuussa havaittiin yhteensä noin 600 salamaa.