Daniel Craig on vaihtanut James Bondin yksityisetsivä Benoit Blancin rooliin. Etsivä ratkoo kutkuttavaa murhamysteeriä jälleen kolmannessa Knives Out, eli Veitset esiin -elokuvassa. Se saa ensi-ltansa Netflixissä vuonna 2025.
Ohjaaja Rian Johnson paljasti Veitset esiin -sarjan kolmannen osan olevan nimeltään Wake Up Dead Man. Tarkempia yksityiskohtia, kuten elokuvan juonikuviota ja näyttelijöitä, ei ole vielä paljastettu. Johnson kuitenkin vihjasi elokuvan saattavan erota edeltäjistään.
– Rakastan kaikkea murhamysteereissä. Eniten kuitenkin rakastan sitä, kuinka mukautuva lajityyppi on. Murhamysteerien tunnelman kirjo vaihtelee Carrista Christieen, ja sen kirjon tutkiminen on yksi Benoit Blanc -elokuvan tekemisen parhaista puolista, Johnson kertoi X-palvelussa.
Sarjan aikaisemmat osat, Veitset esiin – kaikki ovat epäiltyjä ja Glass Onion: Veitset esiin -mysteeri olivat kansainvälisiä menestyksiä. Netflix osti oikeudet ensimmäisen Veitset esiin -elokuvan jatko-osiin 469 miljoonalla dollarilla.
The next Benoit Blanc mystery, the follow-up to Knives Out and Glass Onion, is called Wake Up Dead Man. pic.twitter.com/pdDXRDmwcI
— Rian Johnson (@rianjohnson) May 24, 2024
I love everything about whodunnits, but one of the things I love most is how malleable the genre is. There’s a whole tonal spectrum from Carr to Christie, and getting to explore that range is one of the most exciting things about making Benoit Blanc movies.
— Rian Johnson (@rianjohnson) May 24, 2024