Mike Tysonin oli määrä kohdata tubettajana kuuluisaksi tulleen Jake Paulin nyrkkeilykehässä 20. heinäkuuta. Odotetun ottelun ajankohtaa on kuitenkin jouduttu siirtämään. Taustalla ovat Tysonin terveysongelmat.
Mike Tyson sai toukokuun lopulla sairaskohtauksen lennolla Miamista Los Angelesiin. Nyrkkeilylegenda alkoi kärsiä vatsahaavaan liittyvästä oireista vähän ennen koneen laskeutumista. Nyt Tyson on kertonut, ettei hän ole valmis astumaan kehään aiemmin suunniteltuna ajankohtana.
– Valitettavasti lääkäri kehotti minua keventämään treenaamista, lepäämään ja parantelemaan itseäni muutaman viikon ajan vatsahaavani vuoksi, Tyson kertoi tiedotteessa.
– Kehoni on parhaimmassa yleiskunnossa sitten 1990-luvun, ja palaan pian täyden treeniohjelman pariin. Jake Paul, sait ehkä vähän lisäaikaa, mutta lopulta tulet tyrmätyksi ja nyrkkeilyurasi päättyy lopullisesti, Tyson jatkoi.
Tysonin ja Paulin välinen ottelu järjestetään myöhemmin selviävänä ajankohtana. Ottelu tullaan esittämään suorana lähetyksenä Netflix-suoratoistopalvelussa.