Natalie Portman täytti 43 vuotta – ylistää nyt ystäviään

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lapsesta saakka Hollywoodissa uraa tehnyt suosikkinäyttelijä Natalie Portman täytti 9. kesäkuuta 43 vuotta. Vastikään aviomiehensä Benjamin Milliepidin kanssa eronnut tähti julkaisi syntymäpäivän kunniaksi Instagramissa viestin, jossa hän ylisti ystävyyden voimaa.

– Haluan tänä vuonna syntymäpäivänäni juhlistaa kiitollisuutta ystävilleni, jotka nostavat minut ylös kerta toisensa jälkeen, Portman kirjoitti.

Portmanin julkaisussa nähdään kuvasarja, joissa näyttelijä poseeraa läheisten ystäviensä kanssa eri tapahtumissa ja paikoissa. Portman haki avioeroa Milliepidista toukokuussa 2023. People-lehden mukaan ero tapahtui pian sen jälkeen, kun Milliepidin paljastettiin olleen avioliiton ulkopuolisessa suhteessa.

Pariskunnan avioero vahvistui keväällä 2024. Portman tapasi koreografina ja tanssijana työskentelevän Milliepidin vuonna 2009 Black Swan -elokuvan tuotannon aikana. Vuonna 2011 naimisiin menneellä ex-pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta.