Sara Siipola esitteli leipomuksiaan – lopputuloksesta tuli yllättävä ilman leivinpaperia

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sara Siipola on 27-vuotias laulaja ja lauluntekijä, joka lunasti paikkansa monien suomalaisten sydämistä ainutlaatuisella äänellään jo ensimmäisestä julkaisemastaan kappaleesta lähtien. Naisen debyyttialbumi Kaunis kun itken julkaistiin vuonna 2021.

Sara Siipolalla on oma TikTok-kanava, jossa nainen esittelee uusimpia julkaisujaan ja toisinaan myös hassuttelee. Hauskasta luonteestaan tunnettu Sara on nyt julkaissut kanavallaan surkuhupaisan videon, jossa hän esittelee miten hänen leipomilleen kekseille kävi.

Sara Siipola halusi sunnuntain ratoksi leipoa keksejä. Häneltä oli päässyt leivinpaperi loppumaan, mutta tähti ajatteli, että ei se varmasti haittaisi keksien paistamista. Videolla nähdään miten Sara Siipola vetää uunista pois ritilän, jonka väleistä taikinapallot ovat pudonneet uunin pohjalle.

Tällä hetkellä Sara Siipola valmistelee myöhemmin tänä vuonna julkaistavaa toista albumiaan. Albumilla tullaan kuulemaan muun muassa jo julkaistut singlet Paskana, Susta tulee tähti sekä Uusi Musta.

@siipolasara

Rakas SYÖMÄÄÄÄN!!!! Keksit ovat valmiita!🥰

♬ Just A Girl – No Doubt