Imatranajo järjestetään viikonloppuna – vaikuttaa lähialueiden likenteeseen

Autot Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Imatralla järjestetään jälleen moottoripyöräkilpailu Imatranajo. Imatran katuradalla 4.-7. heinäkuuta järjestettävän tapahtuman odotetaan vetävän paikalle runsaasti yleisöä. Se vaikuttaa myös kaupungin ja lähialueiden liikenteeseen.

Liikenne Imatralla ja läheisillä tiealueilla voi ruuhkautua ajoittain erityisesti torstaina 4. heinäkuuta menoliikenteen vuoksi ja sunnuntaina 7. heinäkuuta paluuliikenteen vuoksi. Poliisi suosittelee varaamaan tavallista reilummin aikaa ajomatkoihin. Viranomaiset tiedottavat liikenteestä tehostetusti viikonlopun ajan.

Poliisi kertoo tiedotteessaan olevansa varautunut häiriötilanteisiin tapahtuman aikana. Poliisi valvoo viikonlopun aikana myös liikennettä. Pääteillä ja kaupungilla valvonta kohdistuu esimerkiksi kuljettajien ajonopeuksiin ja ajokuntoon.

Imatranajo oli ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaruussarjan Suomen Grand Prix vuosina 1964-1982. Kilpamoottoripyöräily palasi Imatran katuradalle vuonna 2016, jolloin kaupungissa järjestettiin ensi kertaa International Road Racing Championship -sarjan osakilpailu.