Jääkaudella oli pukeutumistrendejä – muinaiskansat käyttivät koristeltuja vaatteita

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Asiantuntijat ovat paljastaneet, että muotia alkoi esiintyä ensimmäisen kerran viimeisen jääkauden lopulla, kun lämpötilat olivat kylmiä alastomana olemiselle. Metsästäjä-keräilijät alkoivat ommella ja räätälöidä itselleen vaatekertoja. Vaatteita myös koristeltiin.

Muinaiset kansat ompelivat asuihinsa esimerkiksi helmiä. Tästä ovat osoituksena muun muassa Siperiassa tehdyt, 40.000 vuotta vanhat löydöt, joissa on kaivettu esiin silmäluuneuloja. Niiden avulla on voitu luoda sen ajan trendikkäitä vaatteita.

– Tiedämme, että vaatteita käytettiin viimeiseen jääkausiin asti vain tapauskohtaisesti. Silmäneulat todistavat vaatteiden merkityksen siirtyneen utilitaristisista tarkoituksista sosiaalisiin tarkoituksiin, tohtori ja arkelologi Ian Gilligan Sydneyn yliopistosta kertoi.