Norovirus leviää turistikohteessa Italiassa – hanaveden juomista suositellaan välttämään

Matkailu Terveys · Tim Isokivi

Italian matkustavien on syytä olla tarkkana. Garda-järven rannalla sijaitsevassa turistien suosimassa Torri del Benacossa on kärsitty keskikesän aikaan todellisesta norovirusaallosta. Virus voi aiheuttaa ärhäkkää vatsakipua, oksentelua ja ripulointia.

Yli 300 ihmistä oli DW-uutistoimiston mukaan joutunut sairaalahoitoon vatsataudin vuoksi. Paikalle hälytetyt terveysviranomaiset totesivat potilaista otetuiden näytteiden perusteella taustalla olevan norovirus. Viranomaiset selvittävät parhaillaan vatsatautiaallon taustoja.

Asiantuntijoiden mukaan norovirusaalto on todennäköisesti saanut alkunsa juomavedestä. Läheinen Gardajärvi on tulvinut rankkasateiden perusteella, mikä on ylikuormittanut viemäriverkostoa. Viranomaiset ovat kehottaneet alueella oleskelevia välttämään vesijohtoveden juomista.

Hanaveden juomisen lisäksi alueella oleskelevien on syytä huolehtia hygieniasta. Norovirus leviää varsin herkästi, ja se selviää jopa päiväkausia pinnoilla.