Ruisrockin perjantaissa 35 000 juhlijaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ruissalo on tänä viikonloppuna täyttynyt juhlijoista. Ensimmäinen festaripäivä perjantai oli loppuunmyyty ja se tarjoili yhteislaulantaa ja lukuisia vierailijoita eri keikoilla. Myös lauantain liput oli myyty loppuun.

Perjantain auringonpaisteessa koettiin erityisiä hetkiä monen artistin keikalla. Ihana Ellinoora vahvoine tulkintoineen ja upea Kaija Koo huulipunatykkeineen houkuttelivat rannan alueen täyteen festarikansaa. Sexmane villitsi alkuillasta Niittylavalla, jossa yleisö hyppi ja lauloi keikan rytmiin.

Lavoilla nähtiin myös useita yllätysvieraita, minkä lisäksi Ruisrockille tyypillisesti moni artisti esiintyi tähänastisen uransa suurimmalle yleisölle. Don Toliver ja Lil Tjay saattivat yleisön hurmokseen ja popduo The Chainsmokersin keikka tarjoili Niityllä huikeat bileet.

– Arvostamme äärimmäisen paljon joka ikistä artistia, työntekijää, talkoolaista ja kumppania, jotka ovat mukana tapahtuman toteuttamisessa. On suuri ilo toivottaa tervetulleeksi myös kaikki upeat kävijämme, jotka lopulta puhaltavat tähän viikonloppuun sen todellisen Ruisrock-taian, promoottori Mikko Niemelä kiittää.

Lauantain ja sunnuntain ohjelmassa on luvassa esimerkiksi Hardwellin ja Louis Tomlinsonin kaltaisia kansainvälisiä suosikkiartisteja sekä Jenni Vartiainen ja PMMP, joiden paluuta Ruissaloon on odotettu pitkään. Euroviisusuosikki Joker Out nähdään ensimmäistä kertaa Ruisrockissa, kuten myös lauantaina Rantalavalla esiintynyt Fröbelin Palikat, joka teki ensimmäisen ison aikuisemmalle yleisölle suunnatun festarikeikkansa.