Elokuvien suoratoisto kasvattaa suosiotaan Suomessa – tässä suosituimmat palvelut

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaisista 86 prosenttia käyttää tv-ohjelmien ja elokuvien suoratoistopalveluita. Kasvua on tapahtunut neljä prosenttia kahden vuoden takaiseen verrattuna. Asia ilmenee Teoston, Norjan TONOn ja Tanskan Kodan yhteispohjoismaisesta Polaris Nordic -tutkimuksesta.

Suomen suosituin suoratoistopalvelu on Yle Areena, jota käyttää 54 prosenttia suomalaisista. Katsojamäärä on kasvanut kahdessa vuodessa jopa 17 prosenttia. Toiseksi suosituin on Netflix 42 prosentilla, ja kolmanneksi suosituin HBO-etuliitteen pudottanut Max 20 prosentilla ja kolmanneksi Disney+ 19 prosentilla.

Kaikista pohjoismaisista 12-65-vuotiaista keskimäärin 89 prosenttia käyttää tv- ja elokuvien suoratoistopalveluita. Pohjoismaiden suosituin palvelu on Netflix, jota tilaa 52 prosenttia kaikista pohjoismaisista vastaajista. Kahdessa vuodessa on kuitenkin tapahtunut laskua, sillä vielä vuonna 2022 luku oli 57 prosenttia.

Suomalaisia enemmän omaa julkisen palvelun suoratoistopalvelua käytetään vain Tanskassa. Siellä 57 prosenttia katsoo Yle Areenaa vastaavan DR TV:n palvelua. Yhteensä Pohjoismaissa käytettiin 51 prosenttia maiden omia julkisia suoratoistopalveluita, kun vielä vuonna 22 luku oli 45 prosenttia.

Suomalaiset käyttävät elokuvien ja tv-ohjelmien suoratoistopalveluiden äärellä yhteensä keskimäärin 2,8 tuntia päivässä, mikä on vähiten Pohjoismaissa. Pohjoismaiset käyttävät suoratoistopalveluita keskimäärin 3,1 tuntia päivässä. Aika on hieman laskenut korona-ajasta, sillä vuonna 2022 keskimääräinen katseluaika oli vielä 3,8 tuntia.