Poliisi takavarikoi Ruisrockissa ennätysmäärän kokaiinia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ruisrock järjestettiin Turun Ruissalossa 5.-7. heinäkuuta. Tapahtuma sujui rauhallisesti, sillä poliisin tietoon ei tullut yhtäkään vakavaa tai törkeää rikosta festivaalin yhteydessä. Pienempiä häiriöitä ja rikoksia oli hieman paria viime vuotta enemmän.

Lounais-Suomen poliisin mukaan kokaiinia takavarikoitiin viime vuosia enemmän. Vuonna 2023 joka seitsemäs huumausaineiden takavarikko koski kokaiinia, tänä vuonna joka neljäs. Yleisiä takavarikoituja aineita olivat myös kannabis ja amfetamiini.

Poliisi oli kolmannen festivaalipäivän iltaan mennessä poistanut Ruisrock-alueelta yhteensä 25 ihmistä häiriökäyttäytymisen vuoksi. Poliisin säiliöön oli otettu kuusi päihtynyttä henkilöä. Pahoinpitelystä kirjattiin kolme ilmoitusta, ja kaksi sai rangaistusvaatimuksen järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja niskoittelusta poliisia kohtaan.