Sillä silmällä -sarjan tähti oli saada potkut – paljasti nyt mitä tapahtui

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Netflixissä esitetty Sillä silmällä on seurannut viiden miehen toteuttamia muuttumisleikkejä vuodesta 2018. Kampaaja Jonathan Van Ness joutui hiljattain Rolling Stone -lehden tähtäimeen, kun tuotantoryhmä paljasti miehen synkän puolen artikkelissa.

– Neljä sarjan tuottajaa ja kolme muuta työntekijää ovat sanoneet, että Van Nessin kanssa työskentely on epämukavaa. Hänen käytöstään kuvaillaan todella toksiseksi, koska mies käyttää ympärillä oleviin ihmisiinsä alentavia sanoja, kuten hirviö tai painajaismainen, Rolling Stones -lehden artikkelissa kerrottiin keväällä.

Nyt mies on kommentoinut väitteitä itse. Hänen mukaansa mikään Sillä silmällä -sarjassa tai hiljattain ilmestyneessä artikkelissa ei vastaa todellisuutta. Hän uskoo, että tuotantoryhmä ainoastaan halusi syyn vihata häntä. Table Manners with Jessie and Lennie Ware -podcastissa vieraillut Van Ness sanoi, että artikkeli veti hänet lokaan ja pilasi monta asiaa elämässä, kuten kampaamobisneksen. Hän on kuitenkin mukana sarjan seuraavalla tuotantokaudella.