Marvelin Avengers-elokuvat ovat saamassa jatkoa jo lähivuosina. Viidennen Avengers-seikkailun on määrä saada ensi-iltansa vuonna 2026 ja sitä seuraavan Avengers: Secret Wars -elokuvan vuonna 2027. Kummallakaan ei vielä ole virallisesti ohjaajaa.
Marvel Studios -käy parhaillaan neuvotteluja Joe ja Anthony Russon kanssa seuraavien Avengers-seikkailujen ohjaamisesta. Veljekset ovat ohjanneet muun muassa Avengers: Infinity War ja Avengers: Endgame -elokuvat. Viime vuosina he ovat keskittyneet Netflix-elokuvien ohjaamiseen.
Neuvottelut ovat alkutekijöissä. The Hollywood Reporter -lehden mukaan tulevien Avengers-osien ohjaajaksi kaavailtiin myös muita nimiä. Yksi ehdokkaista oli tänä heinäkuussa ensi-iltansa saavan Deadpool & Wolverine -elokuvan ohjaaja Shawn Levy.
Viidennen Avengersin nimen oli alun perin määrä olla Avengers: The Kang Dynasty. Marvel laittoi kuitenkin suunnitelmansa kokonaan uusiksi, kun elokuvan pahikseksi suunniteltua Kangia näytellyt Jonathan Majors tuomittiin ex-tyttöystävänsä pahoinpitelystä. Elokuvan ohjaajaksi alun perin kiinnitetty Destin Daniel Cretton jätti tehtävän jo ennen sitä.