Sää jatkuu heinäkuun puolivälissä vaihtelevissa merkeissä. Ennusteessa on sekä sateita että poutaisia hetkiä. Myös hellelukemat ovat paikoitellen mahdollisia. Torstaina Suomeen levittäytyy Forecan sääblogin mukaan saderintama, joka kulkee pohjoista kohti.
Sadetta voi kertyä Pohjois-Karjalasta Pohjois-Pohjanmaalle ja Meri-Lappiin yltävällä kaistaleella runsaastikin. Myös ukkoset ovat mahdollisia. Matalapaine väistyy perjantaina ja lauantaina hitaasti kaakkoa kohti. Sää jatkuu kuitenkin epävakaisena, ja maan etelä- sekä keskiosassa voi tulla viikonloppuna sadekuuroja.
Sää kuitenkin muuttuu vähitellen aurinkoisemmaksi ja mahdollisesti helteiseksikin. Kuukausiennusteen mukaan 22. heinäkuuta alkava viikko olisi pohjoisessa keskilämpötilaltaan tavallista korkeampi. Muualle maahan ennustetaan melko tavanomaisia lukemia.