Nasan Mars-mönkijä teki kiinnostavan löydön – kivessä voi olla viitteitä elämästä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Nasan Marsia tutkiva Perseverance-luotain on tehnyt mahdollisesti merkittävän löydön. Marsista on löytynyt kivi, jossa voi olla viitteitä muinaisesta elämästä. Nasa kertoi asiasta tiedotteessaan.

Punertava, pilkukas kivi huomattiin Perseverancen kameroissa. Kiven pinnalta paljastui raitoja, jotka saattavat olla veden muodostamia. Nasan mukaan kivessä olevat pilkut voivat viitata kemiallisiin reaktioihin, jotka olisivat ylläpitäneet muinoin mikrobiologista elämää.

Kivi lähetetään tulevaisuudessa muiden Perseverancen keräämien näytteiden tavoin Maahan. Vasta maapallolla tutkijat voivat selvittää, kuinka kivi muodostui, ja viittaavatko siitä löytyneet jäljet muinaiseen elämään. Kivi sai lempinimen Cheyava Falls Niagaran putousten korkeimman vesiputouksen mukaan.

Kivi löytyi Neretva Vallisina tunnetulta alueelta. Tutkijat uskovat kyseessä olevan muinainen vesikanava, jossa virtasi ammoisina aikoina vettä Jezero-kraatteriin.