Salama teki railon tiehen Lapissa – pelastuslaitos julkaisi erikoisen kuvan

Autot Ohhoh! · Tim Isokivi

Lapissa riehu sunnuntaina iltapäivällä voimakas ukkosmyrsky. Myrskyllä oli jokseenkin odottamattomiakin vaikutuksia, sillä se esimerkiksi vahingoitti autotietä Ranualla. Asiasta kertoi Lapin pelastuslaitos sosiaalisessa mediassa.

Salama oli iskenyt Rovaniementiehen ja jättänyt jälkeensä syvän sekä leveän railon. Tästä aiheutui vaaraa autoilijoille. Pelastuslaitos ja tiekunnossapito paikkasivat tien ja varoitti liikennettä asiasta.

Pelastuslaitoksen mukaan Lappiinkin on viime aikoina osunut voimakkaita ukkosrintamia. Ukkosella neuvotaan välttämään sisätiloissa sähkölaitteiden, lankapuhelimien, vesiputkiin liittyvien kohteiden ja tulisijojen käyttöä sekä läheisyyttä. Ulkona suojaa antaa auto tai muu metallikuorinen kulkuväline.

Vesillä olevien kannattaa rantautua heti ukkosen lähestyessä. Taivasalla on suositeltavaa kyykistyä ison puun lähettyville. Sen sijaan puun alla tai aukealla paikalla oleminen tai sateenvarjon käyttäminen ei ole suositeltavaa.