Tuomari Nurmio sairastaa syöpää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Muusikko Hannu ”Tuomari” Nurmio sairastaa eturauhassyöpää. Muusikko paljasti asian Docrates-syöpäsairaalan sivuilla julkaistussa artikkelissa. Siinä hän kertoi saaneensa tietää PSA-arvojensa olevan koholla ja hakeutuneensa magneettikuvaukseen.

Kuvissa eturauhasessa löytyi kasvain, jota oli syytä epäillä syöpäkasvaimeksi. Asia varmistui neulanäytteellä. Nurmiota on hoidettu hormoni- ja sädehoidolla.

– Hormonitasapaino vaikuttaa tietysti myös psyykeen ja seksuaaliseen mielenkiintoon. Todennäköisesti tilanne kuitenkin normalisoituu hoitorupeaman päätyttyä. Suunnitteilla oli muutenkin keikkatauko, joten olen voinut rauhassa keskittyä paranemiseen ja mietiskellä asioita, Nurmio kertoo artikkelissa.

Kappaleistaan kuten Ramona, Valo yössä ja Lasten mehuhetki tunnetun Tuomari Nurmion ura alkoi 1970-luvulla. 73-vuotias helsinkiläisartisti tunnetaan yhtenä suomalaisen rockin keskeisimmistä ja omintakeisimmista musiikintekijöistä. Hän on saanut uransa aikana muun muassa Juha Vainion sanoittajapalkinnon ja Eino Leinon palkinnon ainoana rock-artistina.