Uudet Masked Singer Suomi -hahmot julkistettiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Masked Singer Suomi -ohjelma jatkuu pian kuudennen kautensa merkeissä. Lauluja esittämässä on tuttuun tapaan liuta toinen toistaan erikoisempia hahmoja. Etsivien ja kotiyleisön tehtävänä on arvuutella, ketä julkisuuden henkilöitä maskien alla piileskelee.

Masked Singer Suomi -ohjelmassa kilpailevat tällä kertaa Kakka, Kalakukko, Luuranko, Minttu, Pellet, Pesukarhu, Raasu, Tikkari, Toukka, Tähkä sekä Yö ja Päivä. Mukana on siis tällä kertaa myös kaksin samanlaisen teeman mukaisesti pukeutuneita pareja. Hahmojen asuista saadaan esimakua Instagramissa julkaistulla videolla.

Ohjelman etsivinä jatkavat Maria Veitola, Benjamin Peltonen, Jenni Poikelus ja Janne Kataja ja juontajana Ile Uusivuori. Mukana on tänä vuonna yllätysesiintyjiä sekä halloween ja Euroviisut -teemaisia erikoisjaksoja. Hahmojen kanssa duetoivat Erika Vikman, Sara Siipola, Kasmir ja Konsta Hietanen.

Masked Singer Suomi jatkuu lauantaisin 31. elokuuta alkaen MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa. Kausi huipentuu joulun erikoisjaksoon, jossa kolme aivan uutta jouluista hahmoa esittää jouluisia ikisuosikkeja.