Taikuri esitti 17 temppua vain kolmessa minuutissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lavataikuri Avery Chin ei ole tuoreessa tempauksessaan turhia aikaillut. Hän esitti peräti 17 temppua vain kolmen minuutin ajassa. Malesialaistaikuri sai suorituksella nimensä Guinnessin ennätystenkirjaan.

Chin nähtiin temppumaratoninsa aikana muuttamassa esineitä näkymättömiksi, tekemässä temppuja jättimäisillä pelikorteilla ja taikomassa pilkkuja tyhjään nenäliinaan. Hän rikkoi suurimman kolmessa minuutissa esitettyjen taikatemppujen määrän ennätyksen. Aikaisempi ennätys kuului intialaistaikuri Alwinille, joka teki 11 temppua samassa ajassa vuonna 2023.

Chin kertoi Guinnessille halunneensa aina rikkoa taikatemppuihin liittyvän ennätyksen. Taikurin mukaan ennätystempaus osoittautui aivan erilaiseksi kuin perinteisen lavataikuuden tekeminen. Haastetta loi erityisesti temppujen onnistuminen tavallista lyhyemmässä ajassa.

– Tärkeintä oli seurata Guinnessin ennätystenkirjan sääntöjä tekemättä yhtäkään virhettä, Chin kertoi.