Blake Lively paljasti: Aviomies Ryan Reynolds kirjoitti hänen elokuvaansa kohtauksen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijä Blake Lively toimii vastaavana tuottajana ja pääroolin esittäjänä juuri ensi-iltansa saaneessa It Ends With Us -elokuvassa. Elokuvan piti saapua elokuvateattereihin jo helmikuussa, mutta ilmestymispäivää siirrettiin aluksi kesäkuuhun ja vielä kolmannen kerran elokuuhun.

Blake Lively on saanut elokuvalla paljon kuhinaa aikaan ja moni tuntuu odottaneen suositun kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa. Nyt 36-vuotias Blake Lively on paljastanut myös sen, että hänen oma aviomiehensä Ryan Reynolds on ollut mukana tekemässä elokuvaa.

Blake Lively kertoi E! News -kanavan haastattelussa, että Ryan Reynolds kirjoitti elokuvaan yhden kokonaisen kohtauksen, joka kuvattiin talon katolla. Livelyn mukaan hän on aina mukana auttamassa miestään hänen projekteissaan ja mies tekee samaa Blake Livelyn projekteiden kohdalla. Sen vuoksi kumman tahansa onnistumiset tuntuvat myös aina yhteisiltä.