Travis Scott pidätetty Pariisin olympialaisissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen räppäri Travis Scott on ongelmissa lain kanssa Ranskassa. Artisti pidätettiin Pariiisissa paikallisessa hotellissa tapahtuneen välikohtauksen seurauksena. Pidätys tapahtui perjantai-aamuna 9. elokuuta.

Poliisi hälytettiin Georges V -hotelliin vartijaan kohdistuneen väkivallanteon vuoksi. Associated Press -uutistoimiston mukaan vartija oli puuttunut artistin ja hänen oman henkivartijansa väliseen tappeluun. Poliisi tutkii tapausta.

Travis Scott on ollut vierailulla Pariisissa olympialaisten aikana. Hänet nähtiin seuraamassa Yhdysvaltojen ja Serbian välistä miesten koripallo-ottelua torstai-iltana. Tämän hetken suurimpiin hiphop-tähtiin lukeutuva Travis Scott, oikealta nimeltään Jacques Bermon Webster II, tunnetaan myös Kylie Jennerin ex-poikaystävänä ja lasten isänä.