Apulanta perui uuden albumin julkaisun – paljasti uudet suunnitelmat

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Apulanta-yhtyeen oli määrä julkaista tänä vuonna uusi albumi. Nyt yhtye on kuitenkin tiedottanut suunnitelmien muuttuneen. Levyä ei julkaistakaan, ainakaan siinä muodossa kuin alun perin oli tarkoitus.

– Apiksen tyypsit tässä moi. Tehtiin levy, mutta eipä julkaistakaan sitä. Päätettiin, että tehdäänkin levyn biiseistä kolme ep:tä, kun niissä oli temaattisesti niin vahvat sidokset just tommoseen muotoon, Apulannan Instagram-julkaisussa kerrotaan.

EP-julkaisuista ensimmäinen ilmestyy alustavasti 22. marraskuuta. Julkaisun jälkeen yhtye suuntaa Oire jostakin -kiertueelle. Seuraavat kaksi EP:tä ilmestyvät ensi vuoden puolella.

– EP:istä eka (oispa joku nimi) on aika grunge. Kiva veivata välillä semmosta, kun ei oikeen kukaan semmosta enää harrasta, yhtye paljasti.

Apulannan Oire jostakin -kiertue 2024:

22.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo



23.11. Lappeenranta, Holiday Club Saimaan Rauha, Areena



29.11. Tampere, Pakkahuone



30.11. Helsinki, Böle Arena



5.12. Kuopio, Sawohouse



7.12. Jyväskylä, Paviljonki



13.12. Lahti, Vesijärvihalli



14.12. Turku, Logomo