Hollywood-kaunotar ja sometähti Amelia Gray Hamlin tuli tunnetuksi näyttelijä Harry Hamlinin ja Real Housewives -tähden Lisa Rinnan tyttärenä, mutta sittemmin hän on onnistunut luomaan itselleen menestyksekkään uran mallina siskonsa Delilahin jalanjäljissä. Lisäksi hän on saanut suuren suosion myös sosiaalisessa mediassa.
Monien lehtien sivuilla jo malliuraa tehnyt Amelia nähdään nyt keikistelemässä rantamaisemissa, jossa hän poseeraa biksut yllään useissa eri asennoissa. Hänen seuraajansa ovat ymmärrettävästi olleet mielissään näkemistään kuvista.
Shoppailun suhteen Amelia Graylla on yksi sääntö. Nainen käy ensin sovittamassa liikkeessä useita eri vaatekappaleita, mutta ei vielä osta mitään. Mikäli jokin vaate jää hänen mieleensä vielä myöhemmin ja hän ajattelee sitä illalla ennen nukkumaanmenoa, hän käy ostamassa sen seuraavana päivänä.