Pussycat Doll palvoi aurinkoa – kuumat lomakuvat julkaistiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Monille suomalaisellekin takavuosilta tuttu yhtye Pussycat Dolls teki tähden myös Ashley Robertsista, joka oli eräs yhtyeen jäsenistä. Yhtyeen hajoamisen jälkeen Roberts on muodostunut myös eräänlaiseksi sometähdeksi, joka jakaa elämäänsä suurelle joukolle seuraajiaan.

Viime aikoina Roberts on lomaillut Kreikassa, josta hän on julkaissut myös upeaa kuvamateriaalia seuraajiensa iloksi. Nyt tuoreissa kuvissa hänet nähdään mustissa biksuissa nauttimassa aurinkolomastaan. Kuvien perusteella Ashley on kuvattu Kamari kylän rannalla, joka sijaitsee Thiran saarella Santorinin saariryhmässä.

Suomessakin aikoinaan keikkailleesta Pussycat Dolls -tyttöbändin paluusta on puhuttu jo vuosia, mutta koronapandemian takia paluun suunnitelmat pantiin taannoin jäihin ainakin toistaiseksi.