Bebe Rexha puhui albaniaa lennolla – poistettiin koneesta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Bebe Rexha on yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä, joka aloitti musiikkiuransa kirjoittamalla kappaleita muille artisteille. Hän nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2015 yhteistyössä G-Eazyn kanssa julkaistulla kappaleella Me, Myself & I.

Äskettäin Bebe Rexha joutui ikävään tilanteeseen matkustaessaan Münchenin lentokentältä. Hän kertoi itkuisena Instagramissa, että hänet poistettiin Lufthansan lennolta sen jälkeen, kun hän puhui äidinkieltään albaniaa turvamiehelle, joka ei ollutkaan albanialainen eikä osannut kieltä.

Rexha koki tapauksen viharikoksena, koska turvamies oli hänen mukaansa hyökännyt naista kohti verbaalisesti sen jälkeen kun hän oli puhunut albaniaa. Välikohtaus oli johtanut siihen, että Bebe Rexha oli poistettu lennolta.

Lentoyhtiö Lufthansa on reagoinut tapaukseen Entertainment Tonight -uutisen mukaan ilmoittamalla, että he ovat olleet suoraan yhteydessä Rexhaan ja aloittaneet sisäisen tutkinnan tilanteen selvittämiseksi. Tapaus on herättänyt laajaa huomiota ja keskustelua sosiaalisessa mediassa, ja monet ovat ilmaisseet tukensa laulajalle.