Liikenteen tehovalvonta viikonloppuna – kohteena kaaharit

Autot Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Raskaasta kaasujalasta voi tulevana viikonloppuna koitua tavallista helpommin seuraamuksia. Poliisi valvoo tehostetusti liikennekäyttäytymistä 23.-25. elokuuta 2024. Valvonnan painopiste on suurissa ylinopeuksissa, ajotavoissa ja mahdollisten kokoontumisajojen valvonnassa.

– Ylinopeudet ovat kokonaisuutena rattijuoppouttakin suurempi riskitekijä kuolemaan johtaneissa kolareissa. Syynä tähän on ensinnäkin se, että ylinopeudet ovat yleisempiä kuin rattijuopumukset. Suuret ajonopeudet johtavat suuriin vahinkoihin, koska virheiden riski kasvaa nopeuden kasvaessa ja samanaikaisesti reagointiaika lyhenee ja pysähtymismatka pitenee, kertoo tiedotteessa poliisitarkastaja Tuomo Katajisto.

Katajiston mukaan liikenneturvallisuuden vaarantamisessa on yleensä kyse vähintään 50 km/h ylinopeudesta. Kuitenkin myös pienet ylinopeudet voivat asettaa esimerkiksi jalankulkijat hengenvaaraan taajamassa. Katajisto muistuttaakin kaahaamisen voivan johtaa vähintään ajo-oikeuden menettämiseen.

Teemavalvonnan piiriin kuuluvat myös nuorten liikennekäyttäytyminen ja kokoontumisajot. Poliisihallituksen mukaan 15-24-vuotiaat ovat yliedustettuina kuolemaan johtaneissa liikenneonnettomuuksissa. Tapahtuma-ajankohtina painottuvat voimakkaasti viikonloppuyöt.