Työttömyysturva muuttuu – nämä asiat kannattaa ottaa huomioon

Terveys · Terhi Piiroinen

Syyskuusta alkaen ansiopäivärahaa maksetaan vuoden työskentelyn perusteella. Aiemmin raja oli puoli vuotta. Muutos on osa ansiosidonnaisen työttömyysturvan lakimuutosta, jossa ehtoja on tiukennettu. Lisäksi ansiosidonnaisen määrä laskee uudella porrastuksella.

Keskimääräinen ansiopäiväraha oli viime vuonna bruttona 1.690 euroa kuukaudessa. Keskimääräinen päiväraha laskee porrastuksen seurauksena noin kahden kuukauden maksujakson jälkeen 1.350 euroon ja noin kahdeksan kuukauden maksujakson jälkeen 1.270 euroon. Porrastuksen vaikutuksen omaan päivärahaan voi laskea esimerkiksi päivärahalaskurilla.

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestöstä kerrotaan, että kolmannes työttömistä työllistyy niin nopeasti, että porrastus ei ehdi vaikuttaa etuuteen. Pidennys ja porrastus tulevat voimaan yhtä aikaa. Muutokset vaikuttavat pääsääntöisesti niihin henkilöihin, jotka jäävät työttömäksi syyskuussa tai tämän jälkeen.