Levoton Tuhkimo -traileri julki – tältä näyttää Dingosta kertova elokuva

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Valtavaksi ilmiöksi 1980-luvulla nousseen Dingo-yhtyeen tarina kääntyy tänä vuonna elokuvaksi. Levoton Tuhkimo -elokuvassa seurataan yhtyeen keulakuva Pertti ”Nipa” Neumannin henkilökohtaista tarinaa ja Dingon läpimurtoa, suosion vuosia sekä äkillistä tuhoa.

Mari Rantasilan ohjaamasta ja Hanna Leivonniemen käsikirjoittamasta elokuvasta saadaan esimakua sen tuoreessa virallisessa trailerissa. Rantasilan mukaan kyseessä ei ole ainoastaan nostalgiamatka 80-luvulle, vaan kertomus siitä, mistä lähtökohdista Dingon musiikista muodostui ylisukupolvinen kokemus.

– Olemme koko tiimillä tehneet elokuvan suurella lämmöllä, rakkaudella ja ammattitaidolla. On kiinnostavaa tuoda tarina kankaille paitsi Dingo-huuman kokeneille myös jälkisukupolville, jotka ovat aiheesta vain kuulleet tai lukeneet, Rantasila kertoo tiedotteessa.

Levottoman Tuhkimon päärooleja näyttelevät Saku Taittonen, Alvari Stenbäck, Emil Kihlström, Samuel Kujala, Valtteri Lehtinen, Mauno Terävä. ja Ronja Keiramo. Elokuva saa ensi-iltansa 25. joulukuuta 2024.