Lentomatkailu upeassa kasvussa: Lapissa enemmän matkustajia kuin ennen koronaa

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomen lentokenttien kautta kulki tammikuun ja heinäkuun välisenä aikana yli 11 miljoonaa matkustajaa. Määrä on noin viisi prosenttia suurempi kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Tilastokeskuksen mukaan kasvua on tapahtunut erityisesti ulkomaanlennoissa.

Kansainvälisten lentojen matkustajamäärä on ollut viimevuotista suurempi joka kuukausi. Kasvu on ollut suurinta kesäkuukausina. Kesä-heinäkuussa matkustajia oli kahdeksan prosenttia vuodentakaista enemmän.

Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajamääristä 94 prosenttia tuli heinäkuussa kansainvälisistä lennoista. Muilla kotimaan lentoasemilla kansainväliset lennot toivat yhteensä 40 prosenttia matkustajista. Helsinki-Vantaan ohella matkustajamäärät kasvoivat kuluvana vuotena erityisesti Lapin lentoasemilla.

– Esimerkiksi Rovaniemellä matkustajamäärä on lisääntynyt tänä vuonna 24 prosenttia, Ivalossa 14 prosenttia ja Kittilässäkin yhdeksän prosenttia. Rovaniemen lentoaseman kautta lensi tammi-maaliskuun sesonkiaikana yli 75 000 matkustajaa enemmän kuin vuotta aiemmin, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Kiia Lempinen.

Lentomatkustajia on kasvusta huolimatta yleisesti vähemmän kuin ennen koronaa. Lapin lentoasemilla koronaa edeltävät matkustajamäärät on kuitenkin jo monin paikoin saavutettu.

– Ivalossa matkustajia on ollut suurin piirtein saman verran kuin vuonna 2019 ja Rovaniemellä ja Kittilässä jo enemmän. Erityisesti Rovaniemellä kasvu on ollut huomattavaa, lähes 30 prosentti, Lempinen paljastaa.