Kaksi tonnia metamfetamiinia jäi tulliin – huumeet tökerösti naamioitu vesimeloneiksi

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla tehtiin taannoin yllättävä löytö. Kalifornian San Diegossa sijaitsevalla Otay Mesan rajanylityspaikalla tuli ilmi salakuljetusyritys, jossa metamfetamiinia oli yritetty naamioida vesimeloneiksi.

Tulli- ja rajavartiolaitos suoritti perjantaina 16. elokuuta satunnaistarkastuksen Meksikosta Yhdysvaltoihin ajaneelle 29-vuotiaalle miehelle. Hänen ajoneuvonsa lastina oli suuri määrä vesimeloneita. Osa meloneista oli aitoja, osa puolestaan vesimeloneilta näyttäviä pakkauksia, jotka sisälsivät metamfetamiinia.

Metamfetamiinia sisältäviä pakkauksia oli 1 220. Ne sisälsivät huumeita yhteensä noin 2 080 kilon edestä. Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan lastin arvo katukaupassa olisi ollut yli viisi miljoonaa dollaria.