Suosikkisarja Munkkivuori saa jatkoa – kuvaukset ovat jo alkaneet

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kotimaisessa Munkkivuori-sarjassa yhdistyivät nostalginen draama ja synkkä rikosmysteeri. Helsingin Munkkivuoreen 1980-luvulle sijoittuvassa sarjassa lasten ja nuorten kesäloma sai pelottavan käänteen naapurustossa asuvan lapsen katoamisen seurauksena.

Jani Volasen käsikirjoittama ja ohjaama Munkkivuori sai hyvän vastaanoton ja voitti neljä Venla-palkintoa. Nyt sarjan on paljastettu saavan jatkokauden. Elisa Viihteen tiedotteen mukaan toisen kauden kuvaukset alkoivat keskiviikkona 21. elokuuta.

Itsenäisen jatko-osan tarina alkaa muutama vuosi Munkkivuoren ensimmäisen kauden tapahtumien jälkeen. Alueella asuva Nina ystävystyy Lola-nimisen uuden tytön kanssa, joka kuitenkin katoaa syksyn saapuessa. Nuoret alkavat selvittää, mitä hänelle tapahtui.

Munkkivuoren vuonna 2025 ilmestyvän uuden kauden on käsikirjoittanut Jani Volanen, ja sen ohjaa Saara Saarela. Ensimmäisen kauden näyttelijöistä mukana ovat muun muassa Vilho Rönkkönen, Hugo Komaro, Lumo Levy ja Sunja Hyde. Uusia näyttelijöitä kaudella ovat esimerkiksi Krista Kosonen, Eero Ritala ja Hannu-Pekka Björkman.