Tiktok-supertähti jätti rintaliivit kotiin – esitteli rusketusraitojaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuosia sitten alunperin kiinalaisesta somepalvelusta tähdeksi noussut ja lähes 90 miljoonaa seuraajaa kerännyt Addison Rae laajensi taannoin toimenkuvaansa myös artistiksi, sillä hän julkaisi oman viisikappaleisen EP-levyn. Viime aikoina Addisonia ei ole juuri Tiktokissa nähty, mutta Instagramin puolella senkin edestä.

Tällä kertaa Addison on esitellyt ylävartalonsa rusketusraitoja jättämällä rintaliivit kotiin ja kietaisemalla pelkän paidan kaulansa ympärille. Kyseessä on mitä ilmeisimmin Perfect-lehden seuraavan numeron kuvaussessio. Lehti ilmestyy 4. syyskuuta.

Viimeisellä videolla soi lumoava musiikki taustalla samaan aikaan kun Addison Rae kävelee uima-altaan pohjassa henkeään pidättäen. Naisella on uima-altaassa yllään valkoiset korkeakorkoiset avokkaat ja mustat bikinit, joiden alaosana nähdään pikkuruiset tangat. ”Rakastan elämääni”, Addison Rae kirjoittaa julkaisunsa yhteydessä.