Astronautit jumissa avaruudessa – 80 päivän jälkeen NASA teki päätöksen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

NASA on tehnyt päätöksen tuoda kotiin astronautit Sunita ”Suni” Williams ja Barry ”Butch” Wilmore, jotka ovat viettäneet viimeiset 80 päivää avaruudessa. Astronautit lähtivät kansainväliselle ISS-avaruusasemalle kesäkuussa 2024, mutta heidän paluunsa on viivästynyt teknisten ongelmien vuoksi.

Astronauttien oli aluksi määrä olla avaruudessa vain kahdeksan päivää, mutta tällä hetkellä päiviä on kulunut jo 80. Astronautit saapuivat ISS:lle Boeingin Starliner-aluksella, mutta lennon aikana ilmenneet heliumvuodot ja toimimattomat rakettimoottorit herättivät huolta aluksen turvallisuudesta paluumatkaa ajatellen. Aluksi Boeing ilmoitti, ettei ongelmilla olisi vaikutusta paluuaikatauluun, mutta NASA päätti arvioida tilannetta tarkemmin.

Lopulta NASA päätyi People-sivuston mukaan ratkaisuun, jossa Williams ja Wilmore tuodaan takaisin Maahan SpaceX Crew Dragon -kapselilla. Tämä ratkaisu varmistaa astronauttien turvallisuuden, sillä avaruuslennot ovat aina riskialttiita, etenkin testilennoilla.

Boeing on ilmoittanut keskittyvänsä ensisijaisesti miehistön ja aluksen turvallisuuteen ja valmistelevansa Starlineria miehittämättömään paluulentoon. Sillä välin Williams ja Wilmore odottavat kärsivällisesti ISS:llä, että heidät noudetaan. NASA:n arvioiden mukaan aikaisin mahdollinen paluupäivä olisi helmikuussa 2025.