O.J. Simpson kuoli yksin – näin kävi tuhkille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

NFL-tähti O.J. Simpson, oikealta nimeltään Orenthal James Simpson, menehtyi huhtikuussa 76-vuotiaana syöpään. Hänen asianajajansa Malcolm LaVergnen mukaan Simpsonin tuhkia on jatkojalostettu ja jaettu hänen lapsilleen. Tuhkat on muutettu koruiksi.

TMZ:n mukaan Malcolm LaVergne ei kuitenkaan määritellyt tarkalleen, millaisia koruja lapset saivat. Hän kuitenkin kertoi, että valikoima koostui enimmäkseen kaulakoruista tai rannekoruista, joissa oli pienoisuurnat riipuksina. Kaikki korut jaettiin lapsille, eli ensimmäisestä avioliitosta Marguerite Whtileyn kanssa oleville Arnelle ja Jasonille sekä Nicole Brownin kanssa saaduille Sydney ja Justin Simpsonin kesken.

O.J. Simpson muistetaan murhasyytteistä, joista hänet kuitenkin vapautettiin ex-vaimonsa Nicole Brown Simpsonin ja tämän ystävänsä Ron Goldmanin tappamisesta 1990-luvulla. Hän menehtyi eturauhassyöpään, mutta kiisti julkisesti olevansa saattohoidossa vielä muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa.