Taylor Swift halusi ilahduttaa bestistä – järjesti Blake Livelylle syntymäpäiväjuhlat

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Se päättyy meihin -elokuvan työryhmän ja näyttelijöiden ympärillä on liikkunut paljon huhuja siitä, että osa näyttelijöistä ei olisi hyvissä väleissä elokuvan ohjaajan Justin Baldonin kanssa. Fanit ovat olleet pettyneitä etenkin Blake Livelyn käytökseen ja vastauksiin haastatteluissa, minkä vuoksi sosiaalisessa mediassa ihmiset näyttävät hyvin laajasti kääntyneen naista vastaan.

Blake Lively täytti 25. elokuuta 37 vuotta. Syntymäpäivän kunniaksi poptähti Taylor Swift, joka on yksi Livelyn parhaista ystävistä, päätti järjestää sankarille juhlat. Swift järjesti juhlat E! News -uutisen mukaan hänen Rhode Islandin kartanossaan, jonne hän oli kutsunut heidän puolisoidensa lisäksi vain muutaman lähimmän ystäväpariskunnan.

Blake Lively on matkustanut uuden elokuvansa ensi-iltojen perässä muun muassa Tanskaan, jossa suomalainen parivaljakko Tuplakääk-podcastista sai myös kunnian haastatella tähteä. Nyt Lively on kuitenkin palannut Yhdysvaltoihin ja saanut viettää aikaa ystäviensä ja perheensä kanssa.