Poliisin takaa-ajo videolle Helsingissä: ”Hurja viikonloppu, kirjaimellisesti”

Autot Ohhoh! · Tim Isokivi

Poliisi valvoi viime viikonloppuna tehostetusti nopeuksia ja ajotapoja liikenteessä. Valvonnan aikana pelkästään Helsingissä kirjattiin kuusi törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista. Poliisi sakotti yhteensä 77 ihmistä liikenteessä ja 27 kuljettajan kortti päätyi hyllylle.

Ylikomisario Dennis Pasterstein jakoi X-palvelussa videon takaa-ajotilanteesta, johon poliisi päätyi viikonlopun aikana. Siinä poliisipartio lähtee seuraamaan nopeaa vauhtia Hämeentietä ajavaa kuljettajaa. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Poliisin tavoitteleman kuljettajan ajo-nopeus ei selviä videolla. Poliisipartion vauhti oli nopeimmillaan 114 kilometriä tunnissa.

– Hurja viikonloppu, kirjaimellisesti, kiteytti Pasterstein julkaisussaan.