Isoäiti eksyi metsään – selviytyi juomalla sadevettä ja ystävystyi ketun kanssa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Italialainen isoäiti eksyi 21. elokuuta metsään ollessaan sienestämässä poikansa kanssa. 88-vuotias Giuseppina Bardelli selviytyi neljä päivää kestäneestä koettelemuksesta muun muassa sadevettä juomalla ja ketulle jutellen.

Giuseppina Bardelli oli sienestämässä 57-vuotiaan poikansa Sergion kanssa Italian ja Sveitsin rajalla sijaitsevalla vuoristoseudulla. Reitti oli Giuseppinalle tuttu, mutta hän menetti suuntavaistonsa päädyttyään erilleen pojastaan. Hän kulki vahingossa syvemmälle metsään ja eksyi.

Giuseppina liukastui metsässä, minkä seurauksena hän kärsi kylkiluiden murtumista ja lievästä ilmarinnasta. Pelastajat kuitenkin löysivät sinnikkään vanhuksen elossa neljä päivää katoamisen jälkeen. Hän toipuu koettelemuksestaan sairaalassa.

Giuseppinan Roberto-pojan mukaan nainen kertoi nukkuneensa yöt puiden alla käyttäen kasveja peittonaan. Hän joi janoonsa lätäköihin kertynyttä sadevettä. Giuseppina myös rukoili metsässä iltaisin ja tutustui uteliaaseen kettuun.

– Kettu lähestyi häntä useaan otteeseen. Giuseppina ikäänkuin ystävystyi sen kanssa, Roberto kuvaili Irish Independent -lehden mukaan.