Margot Robbie tyylikkäänä Italiassa – asu esitteli paljasta raskausvatsaa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Tämän hetken nimekkäimpiin näyttelijöihin Barbie-elokuvan myötä kuuluva Margot Robbie on saamassa perheenlisäystä hänen aviomiehensä Tom Ackerleyn kanssa. Robbie ja Ackerley tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 2013 ja he menivät naimisiin kolme vuotta myöhemmin. Kyseessä on avioparin ensimmäinen lapsi.

Raskausuutiset alkoivat leviämään huhupuheina heinäkuun alussa, kun Margot Robbiesta Italiassa otetut kuvat alkoivat leviämään sosiaalisessa mediassa. Nyt aviopari on palannut Italiaan ja lomailee yhdessä Sardiniassa. Kuvista päätellen raskaus on hyvin selvä, ja tähti esitteleekin asunsa avulla pyöristynyttä vatsaansa hyvin avoimesti.

Margot Robbiesta otetuissa kuvissa nähdään naisella musta hattu, aurinkolasit ja mustat mukavan leveälahkeiset ja väljät housut. 34-vuotiaan naisen yllä nähdään myös valkoinen kauluspaita, josta tähti on napittanit vain yhden napin. Hän antaa raskausvatsansa näkyä avoimen paidan alta paljaana.