Nyt se selvisi – tässä kaupungissa Euroviisut järjestetään ensi vuonna

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuoden 2025 Euroviisut järjestetään Sveitsissä. Pitkään oli kuitenkin epäselvää, missä kaupungissa viisut tarkalleen ottaen järjestetään. Nyt isäntäkaupunki on vihdoin paljastettu.

Euroviisujen isäntäkaupunkina toimii vuonna 2025 Sveitsin Basel, uutisoi Euroopan yleisradiounioni EBU. Viisut järjestetään St. Jakobshalle -hallissa. Semifinaalien ajankohta on tiistaina 13. ja torstaina 15. toukokuuta ja finaalin lauantaina 17. toukokuuta 2025.

Isäntäkaupungiksi oli alun perin useita ehdokkaita. Lista kaventui lopulta kahteen varteenotettavaan vaihtoehtoon, Baseliin ja Geneveen. Lopulta kunnian sai Basel, joka on Sveitsin kolmanneksi suurin kaupunki.

Kaikkien aikojen ensimmäiset Euroviisut järjestettiin vuonna 1956 Sveitsin Luganossa. Viime vuonna Ruotsin Malmössä järjestetyn kilpailun voittajaksi nousi Sveitsiä edustanut Nemo kappaleellaan The Code. Nemo sai yhteensä 365 pistettä raadilta ja 226 pistettä yleisöltä.