Saaristomeren roskien seassa monenlaista – myös hehkulamppuja ja kenkiä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Saaristomeren kansallispuistossa siivottiin kolme päivää peräkkäin ja saldona oli yli 750 kiloa roskaa. Vapaaehtoisista koostunut siivousryhmä keräsi erityisesti muovijätettä Trunsön liikkumisrajoitusalueella. Roskia kerättiin kahdeltakymmeneltä luodolta ja pelkästään 32 kiloa oli ongelmajätettä.

– Runsauden lisäksi yllättävintä roskasaaliissa oli ehjien hehkulamppujen sekä oikean jalan kenkien määrä. Oikean jalan kenkiä löytyi moninkertaisesti vasemman jalan kenkiin nähden!, kertoo reissun kipparina toiminut luonnonsuojelun erityisasiantuntija Maiju Lanki Metsähallituksen Luontopalveluista.

– Rantaroskien poistamisella voidaan tehokkaasti vähentää mereen päätyvän mikromuovin määrää ja siten pysyvästi vähentää meren roskaantumista. Mikromuovien poistaminen vedestä on paljon työläämpää, epävarmempaa ja vaatii enemmän tekniikkaa. Rantaroskien poistamisella voidaan siis niin sanotusti hoitaa sairautta, ei pelkästään oireita. Muovi on tehty kestämään, löysimme 1970-luvulta peräisin olevia muoviroskia, vaikka valtaosa olikin uudempaa, Lanki jatkaa.